17. marraskuuta 2010

Miten saada Saintpaulia kukkimaan?





Paavalinkukat, Saintpaulia ionanha ovat monen suosikkikukkia. Oikeassa hoidossa ne kasvavat ja kukkivat upeasti jopa ympäri vuoden. Saintpaulian hoito ja kukittaminen ei ole vaikeaa laisikaan, mutta anteeksiantavainen santtu ei aina ole - väärällä hoidolla se on myös todella helppo tappaa. Saattaa olla myös niin, että paavalinkukka kasvaa upeasti - mutta vain viherkasvina. Toivottu kukinta voi jäädä uupumaan.

Kuten aikaisemminkin olen todennut, en ole luontainen viherpeukalo. Olen tehnyt santtujeni kanssa kaikki virheet aluksi. Nykyään afrikanorvokkini kukkivat kauniisti alkukeväästä alkutalveen. (Jos olisi talvella lisävalo, kukkisivat ne myös silloin). Minun yksinkertaiset ohjeet sopivat sellaiselle kasvattajalle, joka haluaa saada muutamat santtunsa kauniisti kukkimaan ikkunalaudallaan vuodesta toiseen, kuitenkaan tekemättä tästä asiasta elämäntehtäväänsä. En koe santtujeni kanssa samanlaista euforiaa ja keräämisvimmaa kuin vaikkapa amaryllisten kanssa, mutta jokainen nuppu ja kukka keittiöni ikkunalla on ilon aihe ja piristys.

Hoidossa muista VESI-valo-lannoitus-ilmankosteus.

VESI: LIIKAKASTELU TAPPAA SANTUT.
Kastele vasta kun kasvi vettä pyytää
eli kun lehdet nuukahtavat (kyllä kyllä, kasvi ei kärsi tästä ja piristyy heti saatuaan vettä. Näin vältät vaarallisen ylikastelun ja kasvisi voivat hyvin). Älä kuitenkaan anna santtujen kuivua tai nuutua. Lehtien pieni roikotus tarkoittaa nestejännityksen vähenemistä, ei vielä kuivumista, mutta sitten on heti aika kastella.
Kastele LÄMPIMÄLLÄ vedellä ruukun alta.
Miten tehdä: Kokeile että multapaakku on kuiva (jos se ei ole, nuukahtaminen johtuu tuholaisista, sairaudesta tai kylmästä) nostamalla ruukkua. Muoviruukun on oltava ihan kevyt. Saviruukkua kannattaa kopauttaa. Huomaa myös että saviruukku kuivuu huomattavasti nopeammin. Sormellakin kokeilu on ok, mutta sitten pitää kokeilla syvältä - pelkkä pintamullan kuivahtaminen ei tarkoita kasteluntarvetta. Laita aluslautaselle kuumaa vettä - hanavesikin käy, sadevesi aina parempi- vesi jäähtyy hetkessä sopivan lämpöiseksi. Anna kasvin imeä juuret vettä täyteen, n.30 min. Voit tehdä tämän lavuaarissa tai lautasella. Vettä voisi olla n. 3cm. Saintpaulian kastelu- tai suihkutteluvesi ei koskaan, ikinä saa olla kylmää.

Paljon puhutaan ylä- ja alakautta kastelusta. Molemmat käyvät yhtä hyvin, mutta yläkautta ka
stelu vaatii enemmän tarkkuutta. Siksi suosittelen alakautta kastelua. Nuoret taimet kuitenkin kastellaan aina yläkautta.
"Alice"
VALO: Saintpauliat eivät jaksa kukkia varjossa.
Santut, jotka eivät kasva ikkunan läheisyydessä eivät kuki.
Kuitenkin lievä varjo kas
vukaudella on tärkeää - suora keväinen ja keskipäiväinen auringonpaiste ei ole kasville sopivaa (kasvaa luonnossakin puiden ja kasvillisuuden katveessa).
Miten teet: Kaikki valo on tervetullut. Suojaa paahteelta verholla tai siirtämällä kasvit kesäksi varjoisammalle ikkunalle. Talvella kaikki mahdollinen valo on tarpeen. Kukkiakseen paavalinkukat tarvitsevat paljon valoa. Ja valossa kukat ovat kauniimmat ja isommat. Vähänkin kauempana ikkunasta kukan värit haalistuvat ja kukat jäävät pieneksi.

LANNOITUS: lannoittamatta kasvi kärsii eikä kuki.
Miten teet: Lannoitustyylejä on monia, esitän tässä oman tyylini (varmasti moni muu tapa on yhtä hyvä tai parempikin, tämä ei siis ole ainoa oikea tapa, mutta toimiva se on). Lannoitan kasvukaudella (maalis-loka) noin joka toisella kastelukerralla suoraan kasteluveteen. Lannoitusvahvuudeksi teen vain puolet annetusta ohjeesta. Lannoitteena käytän nestemäistä kukkiville kasveille tarkoitettua lannoitetta. NPKn suhde on oltava suurinpiirtein 10-20-20. Luvut voivat olla muutakin, mutta perusideana on, että typpeä on vähemmän kuin fosforia ja kaliumia. (oliko NPK täyttä hepreaa? Lue tästä lisää). Jos kasvit t eivät saa keinovaloa, ei tarvitse talvella lannoittaa. Itse annan pari kertaa talvellakin hyvin mietoa lannoitetta, jos näyttää siltä että lehtiä kasvaa. Santuthan eivät lepää talvella (Tansmaniassa on aina kesä) mutta meidän oloissa valoa on talvella liian vähän, ja kasvu hidastuu.
Kuvassa santtuni talvella.
ILMANKOSTEUS santut tykkäävät kosteasta ilmasta.
Miten teet: Sumuta kasvit aamuisin. Muista aina lämmin vesi. Suuren vesipisarat aiheuttavat laikkuja lehdille, joten kannattaa käyttää hyvää sumutinpulloa. Itse suihkutan amppeleissa kasvavia soihtuköynnöksiä ja mesiriippoja reilusti. näiden alapuolella kasvavat santut saavat korkealta putoavaa hyvin hienojakoista sumua aamuisin. Kasvit selvästi pitävät tästä. Tähän liittyen vielä pieni tarina: Lapsuudenkodissani oli verrattain suuri ikkuna kylpyhuoneessa. Ikkunalaudalla kasvavalla saintpaulialla oli valtava kukinta. Sama tavissininen santtu olohuoneessa kasvatti enemmän lehtiä ja vähemmän kukkia...

Seuraavassa osiossa keväämmällä istutusta ja lisäystä.
Jos aihe kiinnostaa, suosittelen seuraavia nettisivuja
Tue saintpaulioiden suojelua ja tilaa pistokkaita
The African violet society of America
Dipley's
African violet centre
Rob's violets
Optimara violets

10 kommenttia:

  1. Oletko tilannut pistokkaita tuolta paikasta? Yksi lajike kiinnostaisi, mutta epäilyttää lähteä kyselemään...

    VastaaPoista
  2. Olen maailman laiskin viherpeukalo. Silti santtuni kukkivat vuodesta toiseen, kesät ja osin myös talvet. Kastelen kun muistan, lannoitan lannoitepuikoilla noin kahden kuukauden välein kevät-kesäaikaan. Vaihdoin juuri mullat ja ilahduin kun näin taas nuppuja vaikka talven aikana olen hieman laiminlyönyt hoitoa :)

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi, googletin saintpaulian hoito-ohjetta ja päädyin tänne, hyiä vinkkejä! Ei olisi käynyt mielessäkään että kannattaa kastella lämpimällä eikä kylmällä vedellä. Sain tänään hoiviini kolme pientä ja aika kuivassa ja hämärässä asunutta saintpauliaa, katsotaan lähtevätkö kukkimaan.

    VastaaPoista
  4. tosiaan ihana blogi, kiitos :)

    kerrotko minkä lämpöistä on "lämmin" vesi. ehkä kädenlämpöistä vai lämpimämpää?
    etten innoissani polta kukkaparkojani! :p

    VastaaPoista
  5. Hei! Oletteko panneet merkille,että saintpaulian kukinto vaihtaa väriä ympäristön mukaan. Väri vaihtuu parissa viikossa. Viimeinen havainto tänä keväänä: valkoinen vaihtui violetiksi violetin vieressä parissa viikossa ja samoin takaisin valkoiseksi. Olemme ihmetelleet tätä vuosia. Värin vaihto tapahtuu jopa verhojen mukaan. Näössä ei pitäisi olla vikaa ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,Aika erikoisia kukkia sinulla jos väriä vaihtavat,en ole huomannut värinvaihtoa tosin en ole vaihdellut kukkien paikkoja.Yksi sinivalkoinen santti teki muutaman erikoisen kukan,keskellä valkoista terälehtä sininen pystysuorassa oleva viiru.
      Oletko jo tilannut pistokkaita?
      Tosi erikoisen näköisiä tekisi mieli tilata kaupoissa ei ole kuin tavallisia santteja,mutta tulevatko pistokkaat perille ja miten kalliit postitus ja käsittelykulut ovat.

      Poista
  6. Hei! Osaatko sanua mikähän omissa kukissa on vikana, kun valkoset kukat ruskistuu, samoten nupun alut ei jaska kasvaa isoiksi vaan ruskistuvat kun nuput on auennut eikä kasvusta tule mitään.

    VastaaPoista
  7. Lisäisin vielä puutarhurilta saamani vinkin, jolla saa santun kukkimaan ja ohjeita noudattamalla minäkin onnistuin eka kertaa elämässäni.(Olen aiemmin tehnyt sen virheen, että olen kastellut viileällä vedellä). Mutta nyt päätin paneutua santun hoitoon huolella ja ostin sen tammikuun 2018 lopulla. Kun kukat olivat lakastuneet, poistin ulommaisen lehtikerroksen ja laitoin alusvadille niin kuumaa vettä kuin hanasta tuli. Annoin kukan imeä sitä 20 min.Maaliskuun alusta lähtien sastelin santtua substarilla lannoitetulla kuumalla vedellä 1 x vk ja nyt huhtikuun lopulla on kasvanut monta nuppuvartta esiin.

    VastaaPoista
  8. Hyviä vinkkejä.
    Kastan ja laittamalla kuumaan veteen vesialtaaseen.
    On kyllä kukkinut.

    VastaaPoista